Tietoa minusta
Henkimaailman läsnäolon olen tiedostanut ensimmäisen kerran varhaisteini-iässä. Oman isän kuoleman jälkeen näin enneunia ja yhteydenotot henkimaailmasta tapahtuivat myös unien kautta. Aihe alkoi kiinnostaa ja tiedonhaluani saivat sammuttaa kirjastosta löytyvä kirjallisuus, jota ei 80-luvulla vielä ihan hirveästi ollut saatavilla eikä internetistä osattu unelmoidakaan.
Minua yritettiin varmasti henkimaailmasta käsin herätellä varhaisaikuisuuden kynnyksellä, mutta niin kutsutut kummituskokemukset saivat kyllä enemmänkin perääntymään ja suljin henkimaailman tietoisesti elämästäni pitkäksi aikaa.
Toinen herättely tapahtui vuonna 2016. Äitini kuoleman jälkeen lähdin etsimään jälleen vastauksia mielessä siintäviin kysymyksiin ja löysin Suomen spiritualistisen seuran henkiset kurssit. Kävin kaikki seuran opintosuunnitelman mukaiset koulutukset ja keväällä 2022 "valmistuin" meedioksi. Lainausmerkit ovat ihan paikallaan, meediona en tule koskaan olemaan valmis. Jokainen kohtaaminen henkimaailman kanssa opettaa aina jotakin. Tämä pitää mielen hyvällä tavalla nöyränä ja kiitollisena kaikesta, mitä saan kokea.
Vuosi 2020 oli unohtumaton. Paitsi koronapandemia, myös oma työuupumus vei elämässä syövereihin, joita en ollut osannut kuvitella olevankaan. Tämä taisi olla se kolmas herättely, muutoksia oli todellakin aika tehdä. Sain toipumiseen voimaa luonnosta, mutta myös toisten saman kokeneiden kohtaaminen toi elämään sisältöä ja toivoa tulevaan.
Ihmisten auttaminen on ollut luonteva osa minua aina. Mediaalisena auttajana, meediona ja parantajana olen tukemassa kanssakulkijoita voimaan paremmin ja löytämään itsestään oman voimansa, yhteistyössä henkimaailman kanssa.
- Mirja